Asiakaskuntamme koostuu Pohjoismaiden johtavista päivittäistavaraketjuista, joille takaamme hyvää palvelua ja nopean toimitusajan. Tuotteemme myydään pääosin asiakkaan oman tuotemerkin alla. Lisäksi olemme juuri lanseeranneet uuden sulkijanauhallisen jätepussin oman HP Rani Plast-tavaramerkkimme alla.

Olemme vuodesta 2011 lähtien käyttäneet sähköä, joka on peräisin paikallisesta tuulivoimalasta. Tänä päivänä käyttämämme sähkö on kokonaan peräisin uusiutuvista energialähteistä.

Olemme saaneet alamme ensimmäisenä toimijana oikeuden käyttää pohjoismaista Joutsen-merkkiä, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä. Joutsen-merkki huomioi tuotteen koko elinkaaren aina raaka-aineista kierrätykseen, ja auttaa kuluttajaa valitsemaan vastuulliset tuotteet.

Valmistamme kaikki jätekassit ja -säkit Pohjanmaalla Lappforsin tehtaalla. Tuotteemme ovat saaneet Suomalaisen työn liiton myöntämän Avainlippu-merkinnän vuonna 2014. Avainlippu takaa, että tuote on valmistettu Suomessa ja vaikuttaa tutkitusti kuluttajien ostopäätökseen.

Yrityksestämme
HP Rani Plast on kotitalouksille tarkoitettujen rullapussien markkinajohtaja Pohjoismaissa. Kuulumme kansainväliseen Rani Group-konserniin. Tuotantomme sijaitsee Suomessa ja Ruotsissa, joissa olemme investoineet aktiivisesti uusin tuotantolinjoihin.
1955
Rani Plast
HP Rani Plastin historia Suomessa juontaa juurensa vuoteen 1955, kun muovialan yritys, RaniPlast, perustettiin Teerijärvelle Suomeen.
1958
HP Plast
Ruotsissa vuonna 1958 perustettiin saman alan perheyritys Klågerupiin, jonka nimi oli HP Plast. Vuosikymmenien ajan molemmat perheyritykset toimivat omilla tahoillaan.
2004
HP Rani Plast
Kunnes vuonna 2004 HP Plast Ruotsin Klågerupissa ja Rani Plastin yksikkö Suomen Lappforsissa fuusioitiin, jonka tuloksena syntyi HP Rani Plast.
Tänään
Kaksi tehdasta
Nykyisin HP Rani Plastilla on kaksi tehdasta: yksi Ruotsin Klågerupissa ja toinen Suomessa Lappforsissa, Pohjanmaalla.